Makeasta unesta katkeraan todellisuuteen.

"Kun demoni menee ulos, enkeli tulee sisään!"
30 vuotta sitten Iranissa lauloimme onnellisesti tämän tyhmän lauseen ja tanssimme kadulla. Suurin osa iranilaisista oli onnellisia koska vihdoin vimeinen kuningas lähti pois Iranista ja ayatollah Khomeinilla oli mieleenpainuva puhe Teheranissa vapaudesta. Me mietimme että nyt kaikki on mahtavaa ja demokratia on oven takana ja sen takia me asumme sen jälken paratiisissa. Me ajattelimme että ainoa tärkeä asia on että demoni menee ulos. Mutta valitettavasti todellisuus oli ihan erilainen.
Demoni meni ulos, mutta suurempi ja hurjempi demoni tuli sisään. Islamilainen tasavalta oli meidän palkkio.
Nyt on 30 vuotta että kaikki asiat menee yhä huonommaksi sen väärinkäsityksen takia.

Nyt kun luen uutisia Arabiasta, olen onnellinen mutta huolestunut. Mubarak (Egyptissä), Bin Ali (Tunisiassa) ja Gaddafi (Libyassa) ovat kukistuneet ja kohta on Asadin (Syyriassa) vuoro. Se näyttää hyvältä, mutta tärkein kysymys on että mikä on tulossa. Minne he ovat menossa?

Heidän on ymmärttävä että ei mitään ole loppunut vielä, tämä on vain alku ja heillä on vielä pitkä matka vapauteen. Heidän täytyy yrittää yhä enemmän. Nyt heidän tulevaisuutensa on heidän kädessänsä ja he eivät pääse välttämättä paratiisiin. Heidän on oltava viisaampia kuin aiemmin ja ehkä se on parempi että he lukevat meidän historiaa tai katsovat Afghanistanin kokemuksia.

Ja länsimaistenkin täytyy ymmärtää että heidän täytyy auttaa heitä. Jos he unohtavat tämän asian, hyvin pian arabialaisten ongelmat on heidän oven takana. Islamilaisen fundamentalismin vaara kasvaa. Köyhät ja ei-koulutetut ihmiset jotka ajattelevat että heillä ei ole mitään maan päällä ovat vaarallisimpia ihmisiä ja islamilaisen fundamentalismin ensimmäiset uhrit. He tarvitsevat apua. He tarvitsevat koulutusta ja länsimäisten täytyy auttaa heitä. Jos he eivät auta, toinen Al Qaeda voi olla tulossa.

Suomalaiset näkemykseni.

Muistaakseni oli 2009 elokuuta kun Afghan (en voi kirjoittaa hänen nimeään) tuli meille vastanottokeskukseen. Hän on asunut Suomessa melkein  8 vuotta ja hänellä on Suomen kansalaisuus. Olin vain kuukauden Suomessa ja kaikki oli ihan uutta minulle. En tiennyt mitään tärkeää suomalaisista ja halusin tietää yhä enemmän heistä. Kysyin häneltä suomalaisista ja hänen vastauksena oli järkyttävä :"uskomattomia rasisteja ihmisiä".

Silloin minä en tuntenut ketään suomalaista vaan vastaanottokeskuksen työntekijät. Minun on sanottava he olivat ahkeria avuliaita enkeleitä. En voi kertoa että vastaanottokeskus oli paratiisi, koska ei ollut ollenkaan. Ei meille, Eikä työntekijälle. Mutta voimme nähdä että he yrittävät heidän parhaansa. He olivat aina tosi ystävällisiä ja kilttejä ihmisiä ja auttoivat meitä monella tavalla.

Aika meni ohi ja nyt minä asun suomalaisten kanssa. Yritän puhua heidän kanssa ja ymmärtää heitä. Nyt minäkin voin vastata siihen kysymyksen :"millaisia ihmisiä suomalaiset ovat?". Mutta minun vastaukseni on erilainen. Jos minä haluan vastata, voin kertoa että "suomalaiset ovat normaaleja ihmisiä, kuin me. Vain vähän erilaisia".

Suomalainen ihminen minun mielestäni on rehellinen, hiljainen, ujo ja joskus vähän yksinäinen ihminen. Mutta ei rasisti. Tietysti Suomessakin on rasisteja ja hulluja ihmisiä, mutta he ovat vain kuin pienet roskat suuressa meressä.  Vaalien jälkeen ensin mietin minne Suomi menee? Keitä perussuomalaiset ovat? Ovatko he rasisteja? Vihaavatko he meitä? Ja pakko tunnustaa että olin vähän väärässä. Se on totta että monet heistä ovat vihaisia ulkomaalaisille, mutta ei kaikki. Minulle True Finns eivät ole perussuomalaiset. True Finns ovat kaikki normaaleja ihmisiä kuin minä näen joka päivä kadulla ja kaupassa. Suomalaiset eivät ole rasisteja.

Ja tässä haluan kiittää kovasti minun hyviä ystäviä kyläsaaren vastaanottokeskuksessa jotka tekevät ahkerasti heidän vaikeaa työtä ja ovat aina ystävällisiä ja kiltteja.

Hiljaisuus ja vastuullisuus

Monta kuukautta sitten olin matkalla metrolla; itäkeskuksesta kotiin kun joku humalainen iso mies tuli vastaani ja huusi :"mene täältä pois. Heti pois ulkomaalainen sika". Minä vain hymyilin ja en sanonut mitään. Yritin unohtaa hänet. Hän huusi taas :"Etkö ymmärtänyt ulkomaalainen sika? Sanoin pois".Mietin vähän aika ja menin metrosta ulos.

Täytyy tunnustaa että olin vähän vihainen ja hermostunut. Tietysti en pelännyt häntä ollenkaan. Olen syntynyt vallankumouksen aikana ja olen kasvanut sodan aikana. Pommi ja ohjus ja kranaatti oli joka paikassa. Olen nähnyt monia satoja ruumiita ympärillä ja väkivalta aina ympäröi elämääni. Ja sitten oli vankilan aika. Kidutus; kipu ja pettymys. Olen menettänyt monta hammasta, ja monta luunmurtumaa ovat muistoesineet siitä ajasta. Jos haluan vertailla, tuo humalainen mies oli vain älytön vitsi! Hän ei voinut tehdä mitään.

Mutta olin vähän vihainen muille. Ei kukaan sanonut mitään hänelle ja tämä on pelottava asia. Aina on joku hullu, joku vihainen. Tämä ei ole niin tärkeää. Tärkeämpi on se että mitä on muiden reaktio. Jos toisetkin ovat vain hiljaisia se on oikeasti pelottava tilanne. Milloin ja mistä meidän vastuumme alkaa? Jos istumme vain hiljaa ja ajattelemme että tämä ei ole meidän asia, enemmin tai myöhemmin ongelma on meidän oven takana. Eilen se tapahtui Norjassa ja huomenna on jonkun muun vuoro.

Mielenosoitus, Tehranista Helsinkiin.

Sununtaina vaimoni kanssa, kävimme kaupungilla ja osallistuimme mielenosoitukseen väkivaltaa ja vihaa vastaan. Mietin koko ajan miten erilainen voi olla sama idea eri maissa.


Tässä on Helsinki :

Ja tässä on Tehran:

 Kuvat puhuvat itse. Ei tarvitse selittää.

PS: Syyria on tällä hetkellä hukkumassa vereen ja tuleen. Kerrotaan heille että emme unohda heitä.