Eläminen pakolaisena. osa 1, Turvapaikanhakija

 Eläminen pakolaisena ei ole niin helpoa. Silmänräpäyksessä  avaat silmäsi ja näet että olet toisessa maailmassa. Eilisestä tähän päivään kaikki on muutanut toiseksi. Eilen olit vähemmän tai enemmän joku ja joskus joku tärkeä, mutta tänään et ole mitään. Et ole juuri kukaan vain eräs kutsumaton vieras toisessa maassa. Sinun täytyy selittää ja selvittää monta kertaa monille ihmisille että kuka olet, mistä olet tullut ja miksi olet täällä. Ja vielä huonompi on että jos et selitä tarpeksi hyvin ei kukaan uskoo sinua.

 Joka päivä täytyy selittää monille (ja jopa joskus itsellekin) että et ole kerjäläinen. Täytyy aina huutaa että kun puhun avusta ei se tarkoita rahaa. Vapaus,turvallisuusja kunnioitus ovat paljon täekeämpiä.

 Elämä turvapaikanhakijana alkaa vastonottokeskuksesta. Monia ihmisiä monista maista asuu samassa talossa, ja joskus samassa huoneessa. Ihmiset jotka tulivät eri kulttuureista ja puhuvat eri kieliä. Olet todella todella väsynyt ja huolestunut ja tarvitset vähän lepoa. Mutta valitettavasti yleensä se on ihan mahdotonta ja minkä sille nyt mahtaa? Täytyy vain odottaa ja odottaa. Ei kukaan tiedä milloin maahanmuuttovirasto kutsuu sinut haastatteluun ja vielä jännittävämpää, saatko oleskeluluvan vai ei. Vannomatta paras.

Makeasta unesta katkeraan todellisuuteen.

"Kun demoni menee ulos, enkeli tulee sisään!"
30 vuotta sitten Iranissa lauloimme onnellisesti tämän tyhmän lauseen ja tanssimme kadulla. Suurin osa iranilaisista oli onnellisia koska vihdoin vimeinen kuningas lähti pois Iranista ja ayatollah Khomeinilla oli mieleenpainuva puhe Teheranissa vapaudesta. Me mietimme että nyt kaikki on mahtavaa ja demokratia on oven takana ja sen takia me asumme sen jälken paratiisissa. Me ajattelimme että ainoa tärkeä asia on että demoni menee ulos. Mutta valitettavasti todellisuus oli ihan erilainen.
Demoni meni ulos, mutta suurempi ja hurjempi demoni tuli sisään. Islamilainen tasavalta oli meidän palkkio.
Nyt on 30 vuotta että kaikki asiat menee yhä huonommaksi sen väärinkäsityksen takia.

Nyt kun luen uutisia Arabiasta, olen onnellinen mutta huolestunut. Mubarak (Egyptissä), Bin Ali (Tunisiassa) ja Gaddafi (Libyassa) ovat kukistuneet ja kohta on Asadin (Syyriassa) vuoro. Se näyttää hyvältä, mutta tärkein kysymys on että mikä on tulossa. Minne he ovat menossa?

Heidän on ymmärttävä että ei mitään ole loppunut vielä, tämä on vain alku ja heillä on vielä pitkä matka vapauteen. Heidän täytyy yrittää yhä enemmän. Nyt heidän tulevaisuutensa on heidän kädessänsä ja he eivät pääse välttämättä paratiisiin. Heidän on oltava viisaampia kuin aiemmin ja ehkä se on parempi että he lukevat meidän historiaa tai katsovat Afghanistanin kokemuksia.

Ja länsimaistenkin täytyy ymmärtää että heidän täytyy auttaa heitä. Jos he unohtavat tämän asian, hyvin pian arabialaisten ongelmat on heidän oven takana. Islamilaisen fundamentalismin vaara kasvaa. Köyhät ja ei-koulutetut ihmiset jotka ajattelevat että heillä ei ole mitään maan päällä ovat vaarallisimpia ihmisiä ja islamilaisen fundamentalismin ensimmäiset uhrit. He tarvitsevat apua. He tarvitsevat koulutusta ja länsimäisten täytyy auttaa heitä. Jos he eivät auta, toinen Al Qaeda voi olla tulossa.

Suomalaiset näkemykseni.

Muistaakseni oli 2009 elokuuta kun Afghan (en voi kirjoittaa hänen nimeään) tuli meille vastanottokeskukseen. Hän on asunut Suomessa melkein  8 vuotta ja hänellä on Suomen kansalaisuus. Olin vain kuukauden Suomessa ja kaikki oli ihan uutta minulle. En tiennyt mitään tärkeää suomalaisista ja halusin tietää yhä enemmän heistä. Kysyin häneltä suomalaisista ja hänen vastauksena oli järkyttävä :"uskomattomia rasisteja ihmisiä".

Silloin minä en tuntenut ketään suomalaista vaan vastaanottokeskuksen työntekijät. Minun on sanottava he olivat ahkeria avuliaita enkeleitä. En voi kertoa että vastaanottokeskus oli paratiisi, koska ei ollut ollenkaan. Ei meille, Eikä työntekijälle. Mutta voimme nähdä että he yrittävät heidän parhaansa. He olivat aina tosi ystävällisiä ja kilttejä ihmisiä ja auttoivat meitä monella tavalla.

Aika meni ohi ja nyt minä asun suomalaisten kanssa. Yritän puhua heidän kanssa ja ymmärtää heitä. Nyt minäkin voin vastata siihen kysymyksen :"millaisia ihmisiä suomalaiset ovat?". Mutta minun vastaukseni on erilainen. Jos minä haluan vastata, voin kertoa että "suomalaiset ovat normaaleja ihmisiä, kuin me. Vain vähän erilaisia".

Suomalainen ihminen minun mielestäni on rehellinen, hiljainen, ujo ja joskus vähän yksinäinen ihminen. Mutta ei rasisti. Tietysti Suomessakin on rasisteja ja hulluja ihmisiä, mutta he ovat vain kuin pienet roskat suuressa meressä.  Vaalien jälkeen ensin mietin minne Suomi menee? Keitä perussuomalaiset ovat? Ovatko he rasisteja? Vihaavatko he meitä? Ja pakko tunnustaa että olin vähän väärässä. Se on totta että monet heistä ovat vihaisia ulkomaalaisille, mutta ei kaikki. Minulle True Finns eivät ole perussuomalaiset. True Finns ovat kaikki normaaleja ihmisiä kuin minä näen joka päivä kadulla ja kaupassa. Suomalaiset eivät ole rasisteja.

Ja tässä haluan kiittää kovasti minun hyviä ystäviä kyläsaaren vastaanottokeskuksessa jotka tekevät ahkerasti heidän vaikeaa työtä ja ovat aina ystävällisiä ja kiltteja.

Hiljaisuus ja vastuullisuus

Monta kuukautta sitten olin matkalla metrolla; itäkeskuksesta kotiin kun joku humalainen iso mies tuli vastaani ja huusi :"mene täältä pois. Heti pois ulkomaalainen sika". Minä vain hymyilin ja en sanonut mitään. Yritin unohtaa hänet. Hän huusi taas :"Etkö ymmärtänyt ulkomaalainen sika? Sanoin pois".Mietin vähän aika ja menin metrosta ulos.

Täytyy tunnustaa että olin vähän vihainen ja hermostunut. Tietysti en pelännyt häntä ollenkaan. Olen syntynyt vallankumouksen aikana ja olen kasvanut sodan aikana. Pommi ja ohjus ja kranaatti oli joka paikassa. Olen nähnyt monia satoja ruumiita ympärillä ja väkivalta aina ympäröi elämääni. Ja sitten oli vankilan aika. Kidutus; kipu ja pettymys. Olen menettänyt monta hammasta, ja monta luunmurtumaa ovat muistoesineet siitä ajasta. Jos haluan vertailla, tuo humalainen mies oli vain älytön vitsi! Hän ei voinut tehdä mitään.

Mutta olin vähän vihainen muille. Ei kukaan sanonut mitään hänelle ja tämä on pelottava asia. Aina on joku hullu, joku vihainen. Tämä ei ole niin tärkeää. Tärkeämpi on se että mitä on muiden reaktio. Jos toisetkin ovat vain hiljaisia se on oikeasti pelottava tilanne. Milloin ja mistä meidän vastuumme alkaa? Jos istumme vain hiljaa ja ajattelemme että tämä ei ole meidän asia, enemmin tai myöhemmin ongelma on meidän oven takana. Eilen se tapahtui Norjassa ja huomenna on jonkun muun vuoro.

Mielenosoitus, Tehranista Helsinkiin.

Sununtaina vaimoni kanssa, kävimme kaupungilla ja osallistuimme mielenosoitukseen väkivaltaa ja vihaa vastaan. Mietin koko ajan miten erilainen voi olla sama idea eri maissa.


Tässä on Helsinki :

Ja tässä on Tehran:

 Kuvat puhuvat itse. Ei tarvitse selittää.

PS: Syyria on tällä hetkellä hukkumassa vereen ja tuleen. Kerrotaan heille että emme unohda heitä.

Pakolainen ja leija.

Oletteko nähneet koskaan lentävää leijaa? Pakolainen on ihan sama kuin leija. Mutta millä tavalla?

Leija on evakko. Se ei kuulu maahan, eikä taivaalle. Se näyttää siltä että se lentää vapaasti ja tanssii iloisesti taivaalla, mutta jos katsotte tarkasti voitte nähdä että leijan naru on leijapojan kädessä ja hän valvoo sitä. Silloin tälloin hän muistutaa leijaa että se ei kuulu sinne mihin se lentää vaan maahan, ja ennemmin tai myöhemmin sen on pakko ymmärtää tämä asia. Mutta se ei kuulu myöskään maahan. Se voi lentää ja se on lentänyt. Se lensi maan yli ja nyt on muukalainen maan päällä. Ja on muukalainen taivaallakin.

Pakolaisesta tuntuu ihan samalta. Hän ei kuulu hänen kotimaahan, ja turvamaassakin hän on muukalainen, ulkomaalainen. Hän on muuttanut (vai ehkä on parempi että sanon paennut ) hänen kotimaastaan, koska ei voinut elää enää siellä kotimaassa, ja astui toiseen maahan kutsumattomana vieraana. Ei kukaan voi ymmärtää häntä. Hän tulee maahan; matkalaukku  kädessä täynnä ongelmia ja suruja. Hän on koditon.

Pakolainen tarvitse apua, ei raha vaan henkistä apua. Pakolainen vain halua olla normaali ihminen, kuin kaikki muut. Pakolainen on joku joka on syntynyt väärässä maassa!

Pakolainen on leija.

Vapauden arvo ja paratiisin etsijät.

Jos joku suomalainen kysyy minulta että millainen paikka paratiisi voi olla, epäilemattä vastaan :"Ei tarvitse etsiä, nytkin asut paratiisissa". En halua kertoa että kaikki on ihan mahtavaa Suomessa. Suomessakin on monia ongelmia ja joskus elämä ei ole niin helppoa, ei suomalaisille ja varsinkin ei meille ulkomaalaisille. Mutta jos joku ajattelee että elämä on vaikeaa Suomessa, pakko sanoa että hän ei tiedä mitä ongelma tarkoittaa.

Melkein 10 vuotta sitten, kirjoitin erään artikkelin aikakauslehteen. Silloin olin opiskelija yliopistossa. Artikkeli oli Islamista ja politikasta. Sen artikkilin takia istuin melkein kaksi vuotta vankilassa. Suomalaiset eivät voi jopa kuvitella millainen paikka iranin vankila on. Jos joku astuu sisään hän on menetetty, jos pääsee ulos hän on syntynyt uudellen. Mutta tällä kertaa elämä ei ole niin normaalia. Poliisi on aina oven takana, aina. voit aina tuntea poliisin hengityksen niskasi takana.

Kun pääsin ulos ensin mietin että kaikki loppui ja voin unohtaa kaiken ja aloittaa uudellen. Mutta kaikki asiat meni yhä vaikeammaksi minulle ja perheelleni. Minun kidutukseni jatkui ja jatkui. He ottivat jopa minun kirjani. Silloin tälloin poliisi tuli kotiimme ilman mitään syytä. He halusivat vain etsiä mitä minä kirjoitan, mitä minä luen, kenen kanssa minä puhun ja muuta sellaista. Perheeni ei koskaan asunut rauhassa minun takia. Ja jopa tällä hetkelläkin kun minä olen istunut kotona ihan rauhassa ja kirjoitan blogia nämä asiat jatkuvat perheelleni.

En voi kirjoittaa enää. Ehkä joskus kirjoitan enemmän.
Paratiisi on täällä, eläkää rauhassa.